Näiltä sivuilta löydät eri kurssien etäopiskelumateriaalit.

Aikuiset

Ladies (Katja) korvaavat tehtävät viikot 12-13

Tanssitunti tutuilla liikemateriaaleilla ja musiikeilla. Harjoitukset on videoitu ja linkki oppimisympäristöön lähetetty whatsapp -ryhmään.

Tavoitteet:

Perustanssiharjoittelun ylläpito lajinmukaisesti ja tutuilla materiaaleilla. Tanssitekniikan hiominen ja lihaskunnon ja liikkuvuuden aktiivinen ylläpito sekä Itsenäiseen harjoitteluun kannustaminen. Tanssillisen ilmaisun monipuolinen kehittäminen ja omatoimisen harjoittelun suunnittelu ja toteutus.

Korvaavuus: Kaksi ensimmäistä viikkoa nykytanssin harjoitukset 60min per vko. Korvaa kaksi viikkotuntia.

TEHTÄVÄ I

Alla kevään tanssituntien rakenne ja harjoitukset. Alla oleva ohjelma on kestoltaan n. 60-70min.

Valitse yksi harjoitus ja kuvaa valokuvana tai videona. Poimi harjoituksesta 2-5 tärkeää asiaa, jotka voit jakaa muille. Kirjaa kuvaan tai erilliseksi tekstiin mitä asioita haluat nostaa juuri ko. harjoituksessa esiin. Lataa kuva padlettiin (ohjeet lukevat linkissä). Lataa 1 kuva 22.3.2020 mennessä.

1. Alkulämmittely (n. 10min)

Valitse oma lempibiisi tai jokin allaolevista ja improvisoi vapaasti. Aloita ensin niveliä lämmittävistä liikkeistä ja pienillä liikkeillä esimerkiksi sormet, ranteet, kyynärpäät, olkapäät, pää, selkäranka, lantio, lonkat, polvet, nilkat, varpaat ja lopuksi koko keho. Voit vaihdella tasoja.

Musiikki-ideoita lämmittelyimprovisaatioon

Made in Heights / Murakami

Ludovico Einaudi Petricor ja Elements

2. Alkurullaustanssi (kesto n. 10min)

Ladyjen alkurullaustanssin musiikki Girar O Mundo / Pattern Drama (5:27min) Toista x 2

3. Plié & Tendu harjoitus eli jalan koukistus ja ojennus harjaukset tehdään seuraavasti (katso open videoklippi). Tuttu harjoitus! Toista tämä x 2

4. Lattialla (10min)

Joustovenyttelyt salmiakissa (jalkapohjat yhdessä), jalat suorana eteenpäin sekä II asennossa jalat auki.

Selkärangan rullaukset pään yli ja eteenpäin x 5 ja sama II asennossa

Vatsalihasharjoitus esim merenneidot ja perusnostot ja näiden yhdistelmät

5. Grand battement = jalanheitot eteen ja sivulle (n. 4min)

x 4 heittoa eteenpäin O:lla jalalla ja sama neliössä liikkuen, toista vasemmalla

x 4 heittoa sivulle O:lla jalalla ja sama neliössä liikkuen, toista vasemmalla

x 4 viuhkajalka (fan kick) oikealla ja vasemmalla

6. Pienet hypyt -harjoitus (n. 2min)

x 16 joustoa

x 16 kannat-irtoaa maasta

x 16 rentoa hyppyä

x 8 kunnon ”sote” hyppyä siten, että hypyt aina 1,3,5,7,1,3,5,7

Toistetaan VI, I, parallel ja II asennossa

7. Ladyjen piruettisarja

8. Loppuvenyttelyt

Käy läpi pääryhmät eli lonkankoukistajat, etureidet, takareidet, pohkeet, pakarat ja aukikiertäjälihakset. Muista myös rentouttavat selän rullaukset.

Voit katsoa ja tehdä n 24minuutin venyttelyohjelman oheisen klipin mukaan. Linkki lähetetty whatsapp -ryhmään.

TEHTÄVÄ II

Tanssianalyysitehtävä. Katso Tero Saarisen elämäntyöstä kertova dokumentti Ikuinen liike Yle Areenasta (52min) https://areena.yle.fi/1-4440745

Dokumentti luotaa Suomen kansainvälisesti tunnetuimman koreografi-tanssijan Tero Saarisen työtä. Elokuvassa seurataan tanssiteosten matkaa harjoituksista ensi-iltaan ja tuodaan esiin Saarisen rikasta liikekieltä.

  1. Kuvaile muutamalla sanalla (dokumenttiin pohjautuen) Tero Saarisen taiteellista lähestymistavasta koreografiseen työhön
  2. Mikä jäi mieleen ja miksi?

Dokumentista palautetaan vähintään ½ sivun vapaamuotoinen analyysi tai kirjoitelma. Mieluiten esseemuotoisena, mutta myös luettelo ja mindmap käyvät. Toteutus voi olla sähköinen versio jollakin applikaatiolla tai sähköpostitse 29.3. mennessä opettajalle.

Ladies (Katja) korvaavat tehtävät viikot 14-15
  • Tanssituntiharjoitukset sekä lisäksi uusi piruettisarja (lähetetty Padlet oppimisympäristöön)
  • Esityskoreografian tai tuntikoreografia kertaus ja jatko (opettajan työstämän videon linkki lähetetty whatsapp -ryhmään)
  • Uusi koreografia (Meriheinät, opettajan työstämän videon linkki lähetetty whatsapp -ryhmään)
  • Repertuaari: Alvin Ailey Revelations (katsomistehtävä)

    → Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön. Oppimisympärstöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tavoitteet:

Perustanssiharjoittelun ylläpito lajinmukaisesti ja tutuilla materiaaleilla. Tanssitekniikan hiominen ja lihaskunnon ja liikkuvuuden aktiivinen ylläpito sekä Itsenäiseen harjoitteluun kannustaminen. Tanssillisen ilmaisun monipuolinen kehittäminen ja omatoimisen harjoittelun toteutus. Sekä tutustuminen tanssinhistoriaan.

Korvaavuus:

Treenitunti ohjeiden mukaan sekä analyysi -projektin korvaavuus 2h.

Ladies (Katja) korvaavat tehtävät viikot 16-17-18
  • Nykytanssiharjoitukset ohjeiden mukaan
  • Tutustutaan Padlet -oppimisympäristössä Voguing tanssityylin historiaan, musiikkiin ja opetellaan perussanasto tutorial videoiden avulla. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta.
  • Tehtäväpaketti ja Zoomtunnit

→ Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön. Oppimisympärstöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tavoitteet: Perustanssiharjoittelun ylläpito lajinmukaisesti ja tutuilla materiaaleilla. Kulttuurinen osaaminen ja tutustuminen uuteen tyylilajiin.

Korvaavuus: Kolme harjoitustuntia 3 x 60min sekä myös vinkkejä loppukevääksi/kesäksi.

Tehtävä 1: Nykytanssitunti tutuilla materiaaleilla omatoimisesti.

Tehtävä 2: Vieraileva Tähtiopettaja ja Hurja Piruetin oppilaille tuttu tanssija-koreografi Reettaleena Rauhala on koostanut Voguing koreografian. Youtubelinkki lähetetty oppilaille. Kotitehtävän harjoitella liikkeet (joko helpompi tai vaikeampi versio) ja kuvata se ja lähettää opettajalle).

Tehtävä 3:Perjantaina 17.4 kaikille oppilaille on lähetetty laajempi tehtäväpaketti eri lajeista. Tavoitteena on tutustua 1-2 tehtäväkokonaisuuteen.

Tehtävä 4: Zoomtunnit 

  • Ke 22.4 ja 29.4 mahdollisuus osallistua Zoom -nykytanssitunnille tai kehonhuoltotunnille opettajan johdolla
  • Tis 28.4 mahdollisuus osallistua Zoom -kehonhuoltotunnille
  • To 23.4 ja 30.4 mahdollisuus osallistua Zoom commercial hip hop tunnille opettajan johdolla
  • Ke 6.5 mahdollisuus osallistua Zoom kehonhuoltotunnille
  • Pe 8.5 mahdollisuus osallistua Zoom balettitunnille
Dancemix (Shanti) korvaavat tehtävät viikot 12-13-14-15

Tehtävä löytyy virtuaalisesta oppimisympäristöstä Padlet. Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tavoitteet:

  • kehittää fyysis-motorisia taitojaan monipuolisesti
  • laajentaa liikkeellistä ja ilmaisullista sanastoaan
  • tutustuu valitsemaansa tanssilajiin ja sen kulttuuriseen taustaan

Tehtävä:

Perustekniikan harjoittelu. Tehtävä perustuu perusvaiheiden ja niiden nimien harjoittamiseen. Voit valita viisi perusvaihetta ja tehdä ne eri tempolla ja yhdistää ne sitten tanssiksi. Vaiheen perusasetukset:

  • Point
  • Pace
  • Box split
  • Which-a-way
  • Scoo B Doo
  • Scoo Bot Hop
  • Stop n go
  • Skeeter rabbit
  • Wrist roll
  • Down lock
  • Muscle man
  • Knee drop
  • Stomp the cockroach

Lähetä tanssisi elokuvana Padlet-ympäristöön.

Määräaika: 26.03.2020

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 2x60 minuutin opetusta.

Etäopintojen korvaavat tehtävät ja harjoitteet viikko 14-15:

Tehtävä löytyy virtuaalisesta oppimisympäristöstä Padlet. Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tehtävä:

  1. Lämmittele videon mukaan
  2. Isolations videon mukaan
  3. Lämmittelytanssin tanssi
  4. Harjoitus 1 videon mukaan
  5. Harjoitus 2 videon mukaan
  6. Venyttely videon mukaan
  7. Ota lyhyt leike tai valokuva harjoittelusta.
  8. Lataa leike / kuva Padletiin.

Deadline 09.04.2020

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 2x60 minuutin opetusta.

Dancemix (Shanti) korvaavat tehtävät viikot 16-17-18

Perjantaina 17.4 on lähetetty kaikille oppilaille sähköpostitse laajempi tehtäväpaketti. Jos et ole saanut sähköpostiviestiä, lähetä viesti osoitteeseen info@hurjapiruetti.com Tehtävät löytyvät virtuaalisesta oppimisympäristöstä Padlet.

Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tehtävä 1 - Vogue - strike a pose!

Tavoitteet:

  • löytää tanssin ilon
  • suhtautuu omaan kehoonsa luontevasti ja myönteisesti
  • tunnistaa ja on valmis ottamaan käyttöön oman kehonsa liikkeelliset ja ilmaisulliset mahdollisuudet
  • kehittää fyysis-motorisia taitojaan monipuolisesti

Tehtävä:

Olemme luoneet Padlet-oppimisympäristön koko Hurja Piruettille, jossa voit oppia Vogue-perusteet. Koreografinen haaste koskee yli 100 Hurjislaista.

  1. Opettele koreografia.
  2. Kuvaa ulkona päivänvalossa. Mieti missä teet tämän. Toiveena olisi Raaseporin tai kotikuntasi kaupunkimiljöö.
  3. Kannustan pukeutumaan kuvaamaasi klippiä varten - korut, vaatteet, meikki, kaikki on sallittua!
  4. Kuvaa klippisi vaakatasossa ja lähetä joko tähän Padlettiin tai opettajallesi (shanti.gronholm@hurjapiruetti.com)
  5. Lähetä filmisi 3.5.2020 mennessä. Editoimme klippejä yhteen ja samalla videolla esiintyy sekä koreografi Reettaleena että Hurja Piruetin oppilaat. Strike a pose!

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 60 minuutin opetusta.

Tehtävä 2 - Tutustu historiaan ja vierasopettaja

Tehtävä:

  1. a) Tässä muutama linkki, joista pääset tutustumaan omaan tanssityylin historiaan. Ne ovat englanninkielisiä, joten ehkä ei ihan vielä nuorimmille tarkoitettuja. Commercial (ja dancemix) on sama alkuperä kuin hip-hop, jazz, breakdance, reggaeton, dancehall, voguing, waacking ja nykytanssi.

Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta tai sähköpostiin. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät

sekä ohjeistukset.

  1. b) Haluatko kokeilla uutta tanssityyliä? Hurja Piruetin vierailevana opettajavieraana breaktanssija Peter Joel. Nämä videot löytyvät Padlet oppimisympäristöstä sekä myös drivesta.
  2. Lähetä breakdanceklippisi Shantille. Kuvaa video vaakatasossa. Lähetä vain, mikäli klippisi saa jakaa sosiaalisen median kanavillamme eli YouTubessa, Facebookissa ja Instagramissa.
  3. Yhdistämme breakdancetehtävät yhdeksi tanssiksi! Tule mukaan tanssivideoomme!
  4. Videot voi lähettää 3.5.2020 mennessä Shantille joko suoraan Padlet ympäristöön tai linkkinä omaan Driveen tai sähköpostitse shanti.gronholm@hurjapiruetti.com

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 2x60 minuutin opetusta.

Tehtävä 3 - Tavallinen tanssitunti

Tehtävä:

Miltä ”tavallinen” tanssitunti näyttää? Yritä luoda tavallinen tanssitunti.

Tässä on vinkkejä säännölliselle tanssitunnille:

  1. a) Lämmitys
  2. b) Isolations
  3. c) Tanssi: Harjoittele kevänäytöksen tanssi!
  4. d) Treeniä
  5. e) Venytys

Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön tai sähköpostiin. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 60 minuutin opetusta.

Tehtävä 4 - Tanssibingo

Tehtävä:

Onko sinulla bingoa? Jos ei, voit yrittää kerätä bingoa viikon ajaksi tai täyttää mahdollisimman monta neliötä. Voit lähettää bingon takaisin siten Shantille: shanti.gronholm@hurjapiruetti.com! Lähetä bingo viimeistään 03.05.2020!

!bingo on sähköpostissa!

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 60 minuutin opetusta.

Tehtävä 5 - Padlet re-run

Tehtävä:

Jos tehtävät päättyvät tai jos haluat tehdä vielä enemmän tanssitehtäviä, voit käydä aina Padletissa / Classroomissa uudelleen. Voit myös käydä muiden ryhmien oppimisympäristöissä ja kokeilla niitä. Alla olevat linkit:

Tehtävä vastaa 3x60 minuutin opetusta.

Ylimääräiset etäopinnot:

  • Lisätehtäviä ja videoita jaetussa Padlet-oppimisympäristössä. Linkit lähetetty Padlet oppimisympäristöön tai sähköpostiin. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.
  • Ke 22.4 ja 29.4 mahdollisuus osallistua Zoom -nykytanssitunnille tai kehonhuoltotunnille opettajan johdolla
  • Tis 28.4 mahdollisuus osallistua Zoom -kehonhuoltotunnille
  • To 23.4 ja 30.4, 6.5 mahdollisuus osallistua Zoom commercial hip hop tunnille opettajan johdolla
  • Tehtävät kevään infokirjeessa

Ladies (Ulla) korvaavat tehtävät viikot 12-13

Tehtävä 1

Sisältö: Treenituokio. Treenituokion ohjeet ja tanssivideot (3 kokonaista koreografiaa) sekä musiikkivinkit on jaettu Ladies-ryhmien omissa somekanavissa. Somekanavista löytyvien ohjeiden avulla voit toteuttaa kotona tanssitunnit, jossa on seuraavat osat.

-Alkulämmittely improvisoiden, 10min (sanalliset ohjeet)

-Afro-lämmittelysarja, 10min (video)

-80’s tanssikimara, 10min (video)

-Salsakoreografian muisteleminen, 15-20 min (video-ohjeet ladattu jo aiemmin)

-Loppuvenyttelyt, 15min (kuvalliset ja sanalliset ohjeet)

Muistathan, että videot ovat vain ryhmän jäsenten omaan kotiharjoittelukäyttöön treenitauon aikana, ja videoita ei saa jakaa eteenpäin. Ohjelman voi treenata läpi 1 kertaa viikossa, kahden viikon ajan. Halutessaan treeniohjelmaa voi toteuttaa useampiakin viikkoja

Tavoitteet: Perusharjoittelun ja tanssin ilon ylläpito. Harjoitellaan, kehitetään ja ylläpidetään oman tanssilajin keskeisiä fyysis -motorisia taitoja. Itsenäisen harjoittelun omatoiminen toteutus. Tavoitteena tukea oppilaan kykyä pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn.

Korvaavuus: Tehtävä korvaa 2 oppituntia

Ladies (Ulla) korvaavat tehtävät viikot 14-15-16

Tehtävä 2

Sisältö: Erilaisiin tanssilajeihin tutustuminen videoiden välityksellä. Tässä videoita, joista voit valita katsottavaa mieltymyksen mukaan. Kommentoi mieluusti tehtävän tehtyäsi omaan someryhmääsi (facebook tai whatsapp) muutamalla sanalla -teosta kuvaillen. Halutessasi kommentti/raportti voi olla myös piirroksen, maalauksen, runon, valokuvan tai muun muodossa 😊.

Nykytanssi

Ikuinen liike (52 min)

Dokumentti tunnetun suomalaisen tanssija-koreografi Tero Saarisen työstä https://areena.yle.fi/1-4440745

Nykytanssin repertuaari

Alvin Aileyn klassikkoteos, jonka ensi-esitys oli jo vuonna 1960

Alvin Ailey/Revelations (35 min) (linkki lähetetty oppilaille ja oli katsottavissa rajoitetun ajan)

Baletti

Tässä kaksi ihanaa koko illan balettia katsottavaksi kotona:

Tallenne Lumikuningatar -baletista

https://oopperabaletti.fi/stage24/lumikuningatar-tallenne/

Tallenne Pieni merenneito -baletista

https://oopperabaletti.fi/stage24/pieni-merenneito-tallenne/

Tavoitteet: Oppilas saa tilaisuuden tutustua tanssiin taidemuotona muiden taidemuotojen joukossa. Tutustutaan omaan tanssilajiin eli balettiin syvemmin kulttuurisena ilmiönä. Vahvistaa tanssillisia tietoja ja ajatusta tanssitaiteesta kokonaisvaltaisena taidemuotona, jossa kohtaavat tanssin ja musiikin lisäksi luontevasti myös muut taiteen osa-alueet (esim. puvustus, lavastus, maskeeraus, teatteri-ilmaisu). Oppilaita kannustetaan tutustumaan taiteenalaan historiallisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tavoitteena on näin tukea myös kulttuurin ymmärtämistä ja arvostusta. Tehtävän kommentti -osion tavoitteena vahvistaa oppilaan omaehtoisen ilmaisun ja tulkinnan taitoja.

Korvaavuus: Tehtävä korvaa 3 oppituntia

Ladies (Ulla) korvaavat tehtävät viikot 17-18

Tehtävä 3.

Sisältö: Erilaisiin tanssilajeihin tutustuminen. Voit valita oman kiinnostuksen mukaan

Jazztanssi & musikaalitanssi tai Voguing tanssigenreihin tutustuminen Padlet -oppimisympäristöissä. Linkit Padletteihin on jaettu suljetussa facebook-ryhmässä tai whatsapp-ryhmässä. Muistathan, että Padlet oppimisympäristöt on tarkoitettu vain Hurja Piruetin jäsenien käyttöön, eikä niitä saa jakaa eteenpäin. Kuittaa tanssiryhmäsi facebook-ryhmään tai whatsapp-keskusteluryhmään 3.5.2020 mennessä oma kommenttisi siitä, miltä uusi tanssilaji vaikutti. Muutama lause riittää.

Tavoite: Oppilas tutustuu uuteen tanssimuotoon ja sen eri tyyleihin. Oppilaita kannustetaan tutustumaan taiteenalaan historiallisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tavoitteena on näin tukea myös kulttuurin ymmärtämistä ja arvostusta.

Korvaavuus: Tehtävä korvaa 1 oppituntia sekä allaolevat linkit:

Tehtävä 3:Perjantaina 17.4 kaikille oppilaille on lähetetty laajempi tehtäväpaketti eri lajeista. Tavoitteena on tutustua 1-2 tehtäväkokonaisuuteen.

Tehtävä 4: Zoomtunnit 

  • Ke 6.5 mahdollisuus osallistua Zoom kehonhuoltotunnille
Aikuisbaletti (Ulla) korvaavat tehtävät viikot 12-13

Tehtävä 1

Sisältö: Treenituokiot videoiden välityksellä

Treenivideot (9 eri harjoitusta ja kirjalliset ohjeet loppuimprovisaatioon/rentoutukseen) ja musiikkivinkit on jaettu ”Hurja Piruetti Aikuisbaletti”-facebook ryhmässä. Muistathan, että videot ovat vain ryhmän jäsenten omaan kotiharjoittelukäyttöön treenitauon aikana, ja videoita ei missään muodossa saa jakaa eteenpäin. Videoissa käymme läpi sarjoja vuoden varrelta. Ohjelman voi treenata läpi 1 kertaa viikossa, kahden viikon ajan. Halutessaan treeniohjelmaa voi toteuttaa useampiakin viikkoja.

Tavoitteet: Perusharjoittelun ja tanssin ilon ylläpito. Harjoitellaan, kehitetään ja ylläpidetään oman tanssilajin keskeisiä fyysis -motorisia taitoja. Itsenäisen harjoittelun omatoiminen toteutus. Tavoitteena tukea oppilaan kykyä pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn. Tavoitteena on myös tanssitermien tunnistaminen ja oppiminen.

Korvaavuus: Tehtävä korvaa 2 oppituntia.

Aikuisbaletti (Ulla) korvaavat tehtävät viikot 14-15

Tehtävä 2:

Sisältö: Balettiin tutustuminen

Omaan tanssilajiin tutustuminen kulttuurisena ilmiönä. Katsotaan tallenne Suomen Kansallisoopperan kokoillan baletista, vaihtoehtoina ovat Lumikuningatar tai Pieni merenneito

Katso tallenne Lumikuningatar -baletista

https://oopperabaletti.fi/stage24/lumikuningatar-tallenne/

tai Pieni merenneito -baletista (tulee katsottavaksi to 26.3):

https://oopperabaletti.fi/stage24/pieni-merenneito-tallenne/

Katsoessasi koeta bongailla baletista tuttuja liikkeitä ja muistella termejä, esim.

  • plie
  • releve
  • glissade (liukuva hyppy)
  • changement des pieds (hyppy, jossa jalat vaihtavat ilmassa nopeasti V:stä V:een),
  • couru (balettijuoksu)
  • 1 ja 2 arabesque
  • soutenu pirouette
  • pique pirouette

Pohdi myös piruettien pyörimissuuntaa: onko en dedans (tukijalkaa kohti) vai en dehors (tukijalasta poispäin)? Tee pieni vapaamuotoinen muistio havainnoistasi, esim 1 x A4, johon olet kirjannut ylös havaintojasi. Muistioon voi myös piirtää, maalata tai runoilla. Lähetä muistiostasi kuva tähän facebook-ryhmään su 12.4. mennessä, JOS suostut siihen, että kuvia käytetään osana Hurja Piruetin julkisia some-päivityksiä tanssitauon aikana. (Muutoin voit näyttää muistion opettajalle tanssin jatkuessa)

Tavoitteet: Oppilas saa tilaisuuden tutustua tanssiin taidemuotona muiden taidemuotojen joukossa. Tutustutaan omaan tanssilajiin eli balettiin syvemmin kulttuurisena ilmiönä. Vahvistaa tanssillisia tietoja ja ajatusta tanssitaiteesta kokonaisvaltaisena taidemuotona, jossa kohtaavat tanssin ja musiikin lisäksi luontevasti myös muut taiteen osa-alueet (esim. puvustus, lavastus, maskeeraus, teatteri-ilmaisu). Oppilaita kannustetaan tutustumaan taiteenalaan historiallisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tavoitteena on näin tukea myös kulttuurin ymmärtämistä ja arvostusta. Tavoitteena on myös lisätä baletin tyylisuunnan liikkeiden tunnistamista ja niihin liittyvien tanssitermien tunnistamista ja oppimista. Tehtävän palautus -osion tavoitteena on tutustua hieman tanssianalyyttiseen katsantokantaan, ja vahvistaa oppilaan omaehtoisen ilmaisun ja tulkinnan taitoja. Oppilasta kannustetaan ja ohjataan valitsemaan itselleen merkityksellisiä tapoja tehdä ja tulkita taidetta. Mahdollisuus monitaiteellisuuteen, piirtämisen/maalaamisen, sanataiteen ja tanssin yhdistämisen kautta. Tavoitteena on näin myös tukea oppilaan luovuuden kehittymistä.

Korvaavuus: Tehtävä korvaa 2 oppituntia

Aikuisbaletti (Ulla) korvaavat tehtävät viikot 16-17-18

Tehtävä 3

Sisältö: Oma tanssisommitelma.

Tutustu ”Hurja Piruetti Aikuisbaletti” -facebook ryhmässä jaettuihin kuviin (löytyvät nimellä Tehtävä 3) ja niiden esittämiin asentoihin. Tee vapaamuotoinen sommitelma, mihin sisällytät

  • muutamia balettiasentoja kuvista
  • tendu-ojennuksia
  • passe-jalannostoja
  • pique- tai soutenupiruetteja

Ohjeet: Väliaskeleet saavat olla täysin vapaita, balettimaisia tai ei-balettimaisia. Voit siis tehdä myös täysin omanlaisen eri tyylisuuntia (esim. balettia ja nykytanssia yhdistävän tanssisommitelman. Muista, kaikki tyylilajit ovat oikein, eli mukana saa olla myös keijulaukkaa, haltijahiivintää tai peikkopyörintää. Postaa omasta sommitelmasta valokuva tai video tähän facebook-ryhmään ma 13.4. mennessä, JOS suostut siihen, että kuvia/videoita käytetään osana Hurja Piruetin julkisia some-päivityksiä tanssitauon aikana. Kuvien lähettäminen ei siis ole pakollista.

Tavoitteet: Ylläpitää tanssin iloa. Vahvistaa oppilaan omaehtoisen ilmaisun ja tulkinnan taitoja ja tukea oppilaan luovuuden kehittymistä. Oppilasta kannustetaan ja ohjataan valitsemaan itselleen merkityksellisiä tapoja tehdä taidetta. Monitaiteellisuus, valokuvauksen/videoinnin ja tanssin yhdistäminen. Tavoitteena on myös tanssitermien tunnistaminen ja oppiminen.

Korvaavuus: Tehtävä korvaa 1 oppitunnin.

Tehtävä 4:

Sisältö: Liikeharjoitukset, lämmittely & lattiatanko & koreografian opettelu

Huom: kun olet tehnyt kaikki tehtävänosat kuittaa tanssiryhmäsi facebook-ryhmään 3.5.2020 mennessä oma kommenttisi siitä, miten treeni tällä kertaa sujui. Muutama lause riittää.

Lämmittely: Musiikkiehdotus Ludovico Einaudi/Una Mattina. Lämmittele ensin omalla tahdilla pehmeästi "maalaillen" eri kehonosia. Ensin 1 kehonosa kerrallaan ja hiljalleen eri kehonosia yhdistellen.
• kädet
• jalkaterät
• kyynärpäät
• olkapäät
• polvet
• lantio
• pää
>>> Lopuksi yhdistele eri kehonosia vapaasti keskenään ja liiku koko kehoa käyttäen, vapaasti, hyvältä tuntuvalla tavalla.

Lattiatanko: Tee oman valinnan mukaan Jannan lattiatankoharjoituksia. Voit ensin katsoa videon kerrallaan (kestot muutamia minuutteja), ja valita sopivat ja tehdä mukana. Linkit videoihin ja on jaettu suljetussa facebook ryhmässä. Muistathan, että videoita ei saa jakaa eteenpäin, ne on tarkoitettu vain Hurja Piruetin jäsenien käyttöön.

Koreografian opettelu:

Katso ”harrastakotona”-sivustolta ”Koko suomii tanssii”-projektin baletin koreografia ja harjoittele koreografia. Harjoiteltavan tanssin nimi on ”Opettele -Baletti”. Harjoittele tanssi ensin pienissä pätkissä, videota voi katsoa lyhyissä pätkissä ja toistaen. Tanssi lopuksi koko tanssi ilman taukoja nauttien liikkeestä ja musiikista. Voitte tanssia baletin koreografian paljain jaloin/sukilla/pehmeillä balettitossuilla, tai vaikkapa ihanassa kevätluonnossa tennareilla 😊.

http://www.harrastakotona.fi/taidelajit/tanssi-ja-parkour/

Videon lopussa kehotetaan jakamaan oma versio tanssista Koko suomi tanssii-tunnistein. Tätä ei tarvitse tehdä, sillä some-jakaminen oli osa 2017-juhlavuotta. Koko Suomi tanssii oli Tanssin tiedotuskeskuksen Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tanssin ohjelma- ja tapahtumakokonaisuus. Hanke oli osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Koko Suomi tanssii oli viestintähanke, jonka tavoitteena oli - haastamalla suomalaiset tanssimaan - nostaa esiin tanssin monet yhteiskunnalliset mahdollisuudet. Kampanja tavoitti 6.1–31.12.2017 yli 2,5 miljoonaa ihmistä.

Tavoitteet: Perusharjoittelun ja tanssin ilon ylläpito. Harjoitellaan, kehitetään ja ylläpidetään oman tanssilajin keskeisiä fyysis -motorisia taitoja. Uuden liikemateriaalin omaksuminen ja omatoiminen opettelu. Tanssitermien tunnistaminen ja omaksuminen. Liikkeen ja musiikin rytmin välisen yhteyden kuuntelu ja harjoittelu.

Korvaavuus: Tehtävä korvaa 1 oppitunnin. Halutessaan tehtäväkokonaisuuden voi toistaa useamman viikon ajan.

Tehtävä 3:Perjantaina 17.4 kaikille oppilaille on lähetetty laajempi tehtäväpaketti eri lajeista. Tavoitteena on tutustua 1-2 tehtäväkokonaisuuteen.

Tehtävä 4: Zoomtunnit 

  • Ke 6.5 mahdollisuus osallistua Zoom kehonhuoltotunnille klo 18:30-19:30
  • Pe 8.5 mahdollisuus osallistua Zoom balettitunnille klo 17-18
Nykytanssi aikuiset (Emilia) korvaavat tehtävät viikot 12-13-14-15

Tehtävä 1

Tavoitteet: Luovuuden ja mielikuvituksen yhdistäminen opittuihin tanssitaitoihin, komposition suunnittelu ja luominen, kehollinen ilmaisu, fyysinen aktiivisuus.

Korvaavuus: 0,75 tuntia

Sisältö: Tee oma tanssisi seuraavasta:

kurota kädellä ylös, kävele kolme askelta, käänny, kädet ympäri, mene lattialle, kurotus, pyörähdys, nouse ylös, kävele neljä askelta, pyörähdys, lopetusasento

Mahdollisuuksien mukaan lähetä video tanssista Facebook Messengerillä (Emilia Jyrkkänen) maanantaihin 23.3. mennessä. Voit vaihtoehtoisesti ottaa kuvan ja kertoa minkälaista oli tehdä tehtävää sähköpostilla emilia.jyrkkanen@hurjapiruetti.com

Tehtävä 2

Tavoitteet: Tutustuminen omaan taiteenlajiin ja sen kulttuurilliseen taustaan. Tutustuminen nykytanssiteoksiin katsojana. Oman tanssilajin sisällön pohtiminen, kiinnostuksen herättäminen omaa tanssilajia kohtaan.

Korvaavuus: 1,5 tuntia

Sisältö: Mitä on nykytanssi? Katso dokumentti Ikuinen liike Yle Areenasta. Etsi tietoa ja katso videoita. Vertaile näkemääsi siihen, mitä teemme tunneilla ja mitä olet nähnyt esityksissä. Kirjoita aiheesta vapaamuotoisesti. Lähetä teksti sähköpostilla emilia.jyrkkanen@hurjapiruetti.com tai Facebook Messengerillä (Emilia Jyrkkänen) torstaihin 26.3. mennessä.

Ikuinen liike https://areena.yle.fi/1-4440745

Katso YouTubesta esimerkiksi jotain näistä:

Ohad Naharin / Last Work

Susanna Leinonen Company

Martha Graham / Errand into the maze

Alvin Ailey American Dance Theater

Tehtävä 3

Tavoitteet: Perusharjoittelun ylläpito. Tuttujen liikkeiden ja harjoitusten harjoittelu. Lajille tyypillisen hienomotoriikan sekä voiman ja liikkuvuuden kehittäminen.  Itsenäisen harjoittelun omatoiminen suunnittelu ja toteutus.

Korvaavuus: Yksi harjoituskerta korvaa 1 tunnin.

Sisältö: Pidä nykytanssitunti (Linkit Vimeovideoihin, jossa opettaja näyttää lämmittely, jalkasarja ja tilan poikki harjoitukset lähetetty oppilaille sähköpostilla).

LÄMMITTELYIMPRO. Laita mukava musiikki soimaan ja lämmittele esimerkiksi pyörittelevillä liikkeillä koko keho päästä varpaisiin.

LÄMMITTELY. Musiikki: It ain’t easy / DeWolff

JALKASARJA 1. Musiikki: Staccato / René Aubry

JALKASARJA 2. Musiikki: Dance and Visions / Rinneradio

TILAN POIKKI. Musiikki: The First Snow / Ganga

IMPROVISAATIO. Improvisoi teemalla kevyt - raskas. Kokeile ensin teemaa vapaasti vaihdellen ääripäästä toiseen. Valitse pari kehonosaa, joilla kokeilet kevyttä ja raskasta liikettä. Kokeile vielä tempon vaihteluja (nopea - hidas) yhdistettynä kevyeen ja raskaaseen. Musiikkiehdotukset: Promises to keep / Audiomachine ja Alavuk / Rinneradio.

KOREOGRAFIA. Muistele ja harjoittele. Musiikki: Olet mun kaikuluotain / Ville Valo & Agents

VENYTTELY. Käy läpi ainakin niska-hartia, rintalihakset, selkä, kyljet, pakarat, lonkankoukistajat, takareidet, etureidet, sisäreidet, pohkeet. 20-30 sek / asento.

Voit tehdä tunnin harjoitukset vaikka joka viikko, jos haluat. Ota valokuva etäharjoittelustasi ja kerro muutamalla lauseella harjoittelutunnelmia maanantaihin 30.3. mennessä.

Tehtävä 4

Tavoitteet: Käyttää omaa luovuuttaan ja mielikuvitustaan, keksiä ja käyttää mahdollisuuksia tanssia tanssisalin ulkopuolellakin.

Korvaavuus: 0,75 tuntia

Sisältö: Tanssi erilaisissa ympäristöissä. Katso kotonasi ja ulkoillessasi ympäristöä uusin silmin - mihin sopisi jalanheitto tai miten portaissa voi tanssia? Kokeile erilaisia tanssimahdollisuuksia ja lähetä parhaat valokuvat sähköpostilla emilia.jyrkkanen@hurjapiruetti.com tai Facebook Messengerillä (Emilia Jyrkkänen) torstaihin 2.4. mennessä.

Nykytanssi aikuiset (Emilia) korvaavat tehtävät viikot 16-17-18

Etäopintojen korvaavat tehtävät ja harjoitteet viikko 16-17

Sisältö: Pe 17.4 lähetetty laajempi tehtäväpaketti eri lajeista kaikille opiston oppilaille. Jos et ole saanut tehtäväpakettia, lähetä viestiä info@hurjapiruetti.com. Tavoitteena on tutustua 1-2 tehtäväkokonaisuuteen ja kokeilla rohkeasti uusia lajeja.

Tavoitteet: Tutustua tanssin eri muotoihin valitsemalla tehtäviä lähetetystä paketista.

Korvaavuus: Tehtävät korvaavat 2 opetusviikkoa sekä niistä saa omatoimiseen harjoitteluun tukea koko loppukevääksi.

Etäopintojen korvaavat tehtävät ja harjoitteet viikko 18

Tavoitteet: Oppilas saa tilaisuuksia tutustua tanssin eri muotoihin ja lajeihin ja niiden kulttuuriseen taustaan. Oppilas oppii tuntemaan tanssi taidemuotona muiden taidemuotojen joukossa. Vahvistaa tanssillisia tietoja ja ajatusta tanssitaiteesta kokonaisvaltaisena taidemuotona, jossa kohtaavat tanssin ja musiikin lisäksi luontevasti myös muut taiteen osa-alueet (esim. puvustus, lavastus, maskeeraus, teatteri-ilmaisu). Oppilaita kannustetaan tutustumaan taiteenalaan historiallisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tavoitteena on myös kasvattaa kulttuuria ymmärtäviä ja arvostavia ihmisiä.

Korvaavuus: 1 tunti

Sisältö: Katso Yle Areenasta dokumentti Mr Gaga. Tai osallistu Zoomtunneille.

Ohad Naharin on maailman parhaita koreografeja, ellei paras. Kahdeksan vuotta kuvatussa dokumenttielokuvassa seurataan Batsheva Dance Companyn taiteellisen johtajan työtä, tanssia ja elämää läheltä, henkeäsalpaavan komeasti. Luvassa on huumaava sukellus modernin tanssin palvotuimman gurun mieleen. Ohjaus Tomer Heymann. (Mr. Gaga, Israel 2017)

https://areena.yle.fi/1-50318102

Tehtävät ja teksti ’’Kuvista, teksteistä ja videoista tehdään näyttely Hurja Piruetin someen. Jos saat saman tehtävän useammalta opettajalta, pyydä uusi tehtävä.’’ on lähetetty oppilaille sähköpostitse.

Zoomtunnit

  • Ke 22.4 ja 29.4 mahdollisuus osallistua Zoom -nykytanssitunnille tai kehonhuoltotunnille opettajan johdolla
  • Tis 28.4 mahdollisuus osallistua Zoom -kehonhuoltotunnille
  • To 23.4 ja 30.4 mahdollisuus osallistua Zoom commercial hip hop tunnille opettajan johdolla
  • Ke 6.5 mahdollisuus osallistua Zoom kehonhuoltotunnille
  • Pe 8.5 mahdollisuus osallistua Zoom balettitunnille

DHR Karjaa & Tammisaari (Sathis) korvaavat tehtävät viikot 12-13-14-15

Etäopintojen korvaavat tehtävät ja harjoitteet viikko 12:

Tehtävä löytyy virtuaalisesta oppimisympäristöstä Classroom.

Linkit lähetetty Classroom oppimisympäristöön. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tavoitteet:

  • kehittää fyysis-motorisia taitojaan monipuolisesti
  • laajentaa liikkeellistä ja ilmaisullista sanastoaan
  • tutustuu valitsemaansa tanssilajiin ja sen kulttuuriseen taustaan

Tehtävä:

Ajattele 6-10 sanaa, jotka rimmaa.

- Tee liike jokaiselle sanalle.

- Kuvaa, kun teet liikkeitä peräkkäin, kuten tanssia.

- Lähetä minulle video ja kerro mitä sanoja käytät. Jos haluat, voit

myös muokata videon sanoja, mutta sinun ei tarvitse tehdä.

Määräaika: 20.03.2020

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 60 minuutin opetusta.

Etäopintojen korvaavat tehtävät ja harjoitteet viikko 13:

Tehtävä löytyy virtuaalisesta oppimisympäristöstä Classroom.

Linkit lähetetty Classroom oppimisympäristöön. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tehtävä:

  1. Lämmittele videon mukaan
  2. Isolations videon mukaan
  3. Harjoitus 1 videon mukaan
  4. Harjoitus 2 videon mukaan
  5. Harjoitus 3 videon mukaan
  6. Harjoitus 4 videon mukaan
  7. Venyttele videon mukaan
  8. Ota lyhyt leike tai valokuva harjoittelusta.
  9. Lataa leike / kuva Classroomiin

Määräaika: 29.03.2020

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 60 minuutin opetusta.

Etäopintojen korvaavat tehtävät ja harjoitteet viikko 14-15:

Tehtävä löytyy virtuaalisesta oppimisympäristöstä Classroom.

Linkit lähetetty Classroom oppimisympäristöön. Linkit lähetetty whatsapp -ryhmien kautta. Oppimisympäristöstä löytyvät tarkemmin videolinkit, tehtävät ja niiden palautuspäivät sekä ohjeistukset.

Tehtävä:

Tärkeä asia tanssia oppiessaan on osata laskea musiikin tempo. Siksi kolmas tehtävä on laskea kuinka monta 8s kappaleessa on, joka on linkitetty tänne ja laskea koko kappale. Linkitetty on myös video, joka kertoo kuinka laskea.

Kun olet laskenut kaikki 8, haluan, että valitset 3,5 x 8 tanssista, jonka jälkeen luot koreografian 10 liikkeellä kohtaan. Kirjoita sitten kuinka monta laskua yksittäinen liike vastaanottaa.

Esimerkki:

Koko kappale: 22x8

3,5 x 8 = 28 laskua

4 laskua hyppää

2 käännöslaskua

3 laskua odottaa

2 laskua kävellä

2 laskua aiheuttaa

4 laskua istuu

2 laskua aiheuttaa

6 laskua twerk

2 käännöslaskua

1 lasku pysähtyy

= 28

Korvaavuus:

Tehtävä vastaa 60 minuutin opetusta.

DHR Karjaa & Tammisaari (Sathis) korvaavat tehtävät viikot 16-17-18