PlusTerveys Karjaan Hammas haluaa tukea lasten ja nuorten tanssiharrastusta Hurja Piruetin kautta. Tuki on osa 40-vuotista taivaltaan juhlivan PlusTerveyden tempausta lahjoittaa varoja paikallisille kohteille eri puolilla Suomea. Samalla PlusTerveys haastaa myös muita yrityksiä tukemaan paikallisia kohteita.

 

Raaseporin alueella toimiva Hurja Piruetti toimii alueen monimuotoisena, elävänä ja aikaansa seuraavana taideoppilaitoksena kaikenikäisille. Koulun missioon kuuluu kasvattaa itseensä luottavia, tanssista ja taiteesta innostuvia ja omasta osaamisestaan iloitsevia oppilaita. Koulussa tanssi on enemmän kuin pelkän tanssityylin tai lajin opettelu, tanssi on sosiaalista ja yhteisöllistä.

 

Yli sadalla paikkakunnalla toimiva suomalainen PlusTerveys täyttää tänä syksynä 40 vuotta. Paikallisuus ja toimiminen osana paikallisyhteisöä on PlusTerveydelle tärkeä arvo, joten juhlavuoden kunniaksi toimipisteiden henkilöstö, hammaslääkärit ja lääkärit valitsivat paikallisia kohteita, joiden toimintaa he halusivat tukea.

 

Kaiken kaikkiaan PlusTerveys lahjoitti 40-vuotisjuhlansa kunniaksi 40.000 euroa yli 60 kohteeseen eri puolilla Suomea.

 

Hurja Piruetti jakaa syyskauden aikana kaksi stipendiä.

Tarvitsemme apuasi! Tule rakentamaan ja osallistumaan ensi kevään tulevaisuusaiheiseen produktioomme kierrättämällä meille seuraavat jätteet (pestyinä, puhtaina ja kuivina!):

  • Maito- ja mehupurkit 1l
  • Napit
  • Cd levyt
  • Muovimukit
  • Kahvipakkaukset
  • Wc paperihylsyt
  • Sanomalehdet
  • Ilmapallot

 

Hauskaa kierrätystä!

 

Photo by Velizar Ivanov on Unsplash

Jumps & turns tunti siirtyy torstaille ensi viikosta 23.8.2018 alkaen klo 20:00-21:00.

Olemme lähettäneet sähköpostitse syyskauden ensimmäiset infokirjeet. Mikäli et ole saanut infokirjettä (tarkista myös roskapostilaatikkosi), lähetä sähköpostia Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tule mukaan! Hurja Piruetin syyskausi käynnistyy maanantaina 13.8.2018 alkaen.

Ilmoittautua voi osoitteessa https://www.polkka.fi/hurjapiruetti

Käy tutustumassa kohdassa Opetus-Yleistä Usein kysyttyihin kysymyksiin.

Jos et löydä vastausta, lähetä kysymys sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

 

Hurja Piruetti mukana Art Night tapahtumassa Karjaalla perjantaina 27.7.2018. Bio Pallaksessa (Nils Grabbenkatu 4, Karjaa) esitetään Pohjoismaisen projektimme dokumentti Encounters klo 19:00. Tilaisuuteen vapaa pääsy.

_______________________________________

Nordic dance project 2018

 

Encounters is a documentary short film, giving a glimpse of a collaboration between three Nordic countries. The project behind the film - titled “Dans-elfie” - first began almost one year ago. During the course of the project, Finnish, Danish and Icelandic youth have gathered three times in three countries, exploring three themes: Encounters, Touch, and Friendship.